• Jaettu ongelma puolittuu!

  • Tuemme erilaisia perheitä!

  • Ota rohkeasti yhteyttä!

  • Aina on tie eteenpäin!

  • Älä jää yksi! Avaa Snellun ovi!

Resized IMG 20170506 192628 762bToissa viikonloppuna pidettiin Terhokodin ja seurakuntayhtymän yhteistyössä perheiden suruleiriä Korpirauhan leirikeskuksessa. Perheitä yhdisti se, että kaikilla toinen vanhemmista on kuollut. Leirillä kokoonnuttiin vanhempien ja eri-ikäisten lasten ryhmiin sekä vietettiin aikaa yhdessä.

Vanhemman kuoltua nuori kokee tilanteen omalla tavallaan. Usein kuitenkin löytyy yhdistäviä asioita. Nuori saattaa kysellä: kestääkö aikuiset pahaa oloani, onko sallittua nauraa ja pitää hauskaa vaikka isä/äiti on kuollut, jaksaako vanhempi minua, saanko oikeasti näyttää miten pahalta minusta tuntuu, voiko kavereille kertoa ilman, että leimautuu erilaiseksi, entä jos välillä en halua puhua ollenkaan surusta tai muistella kuollutta vanhempaa, onko se ok? Selviänkö tästä? Milloin kipu hellittää?

Tällaiseen vertaisleiriin osallistuminen voi antaa nuorelle kokemuksen, että hän ei ole kokemuksensa kanssa yksin, ja että hän on normaali, tavallinen nuori, jolla on surua perheessä vanhemman kuoleman johdosta.

Leirin teema vie ajatuksiani pohtimaan perhettä muutoksen keskellä yleisemmälläkin tasolla. Vanhemman kuolema tai sairastuminen vaikuttaa perhedynamiikkaan. Ei ole harvinaista, että nuori ottaa perheessä sairastuneen/kuolleen vanhemman paikan alkaen kantaa aikuisen vastuuta. Jos tällaista huomaa tapahtuvan, on perheessä läsnä olevan vanhemman ja lähipiirin hyvä havahtua huomaamaan tilanne ja tukea nuorta kasvamaan omana itsenään itsenäisyyttä kohti unohtamatta sitä, että hän saa tarvita aikuisen tukea ja huolenpitoa. Raskaan menetyksen keskellä on luonnollista, että tarvitsevuus lisääntyy kaikilla perheenjäsenillä. Nuoren ei silti koskaan pidä alkaa vanhemman tukijaksi.

Moniin kysymyksiin ei ole selkeitä oikeita ja vääriä ratkaisuja. Elämä ei mene käsikirjan mukaan ja jokainen perhe löytää haastaviin tilanteisiin omia luovia ratkaisujaan. Aina ei ole helppo tietää mikä on sopiva määrä vastuuta ja milloin vastuu alkaa kuormittamaan liikaa ja rooli muuttuukin vastuunkantajasta taakankantajaksi. Mikä on yhteistä suremista ja milloin nuoren rooli on vaarassa muuttua vanhemman tukijaksi? Avoimuus ja keskusteluyhteys nuoren ja vanhemman sekä muiden tärkeiden aikuisten kanssa on keskeistä. Silloin tilanteisiin löydetään perheissä omannäköiset ratkaisut. Jos vanhempana kyselet tällaisia asioita, ei kannata arvuutella, vaan kysyä nuorelta itseltään, miten hän kokee tilanteen. Jos nuorena pohdit elämäntilannettasi, uskalla näyttää ja kertoa, miten asioita oikeasti koet. Saatko riittävästi tilaa olla nuori ja sopivasti vastuuta? Mitä jos mikään ei huvita ja kaikki tuntuu merkityksettömältä eikä ole voimia tarttua arkeen, millaista tukea tarvitset? Miten koet vanhemman surun? Saatko riittävästi tilaa näyttää omaa suruasi? 

Jos perhettäsi koskettaa vanhemman sairastuminen, kuolema tai muu järkyttävä elämän kriisi, muista, että apua on saatavilla. Uskalla tarvita muiden apua. Meistä kuka vain voi olla siinä tilanteessa, että tarvitsemme apua. Siinä ei ole hävettävää. Pikemminkin avun hakeminen kertoo siitä, että arvostat itseäsi. Terveisiä ja tsemppiä: hyvä Sinä!